• hellapoliisi 654x320

Hellapoliisi -
Kaikkien nälkäisten pelastaja

Hellapoliisi auttaa kun omat ideat loppuvat.

Jos googlaat internetin blogilistalta suomalaisia, ruokaa käsitteleviä blogeja, saat lähes 1600 osumaa. Siitä on helppo päätellä, että ruoka on aiheena kasvavan kiinnostuksen kohde myös bloggaajien keskuudessa. Mutta kuinka päästään ruokablogien Top 10 – listan kärkeen vuodesta toiseen? Sitä kannattaa kysyä Hellapoliisilta eli Kati Jaakoselta, joka on yksi Suomen ensimmäisistä ruokabloggaajista. Ja lieneekö myös ainoa, joka elättää nykyisin itsensä ja perheensä bisnekseksi kasvaneella harrastuksellaan.

Kati Jaakonen, ylläpitämälläsi Hellapoliisi-sivustolla vierailee viikoittain tuhansia kävijöitä. Mitä he sieltä oikein etsivät?

Nykyisin sivustolla vierailee jopa 45 000 viikoittaista kävijää, jotka etsivät lähinnä helppoja ruoka- ja leivonnaisreseptejä arkeaan helpottamaan.

Medianäkyvyyden asiantuntijataho Cision listasi viime vuoden joulukuussa suomalaiset ruokablogit ja Hellapoliisi sijoittui TOP 10 - listalla toiseksi. Miten Hellapoliisista on tullut niin suosittu?

Perustin Hellapoliisin aikanaan sopivana hetkenä. Ihmiset tottuivat käymään Hellapoliisi-sivuillani ja oppivat, että vastaan mahdollisiin pulmiin lähes reaaliajassa. Vuosien aikana lukijat ovat kiitelleet tuhansia kertoja reseptien toimivuutta. Luulen, että se on syy, joka saa heidät palaamaan yhä uudelleen etsimään ruoka- ja leivonnaisohjeita juuri Hellapoliisin sivuilta.

Yksi merkittävä syy on myös se, että ruokaohjeet ovat helppoja ja kaikkien toteutettavissa. Turha hienostelu loistaa poissaolollaan.

Olet siis arjen asialla?

Kyllä. Minä suorastaan inhoan tekemällä tehtyjä reseptejä, joista näkyy että nyt ovat ideat loppuneet. Reseptien täytyy olla luotettavia, niiden täytyy toimia. Suurin osa meistä suomalaisista syö hyvin tavallista ja helposti perusraaka-aineista valmistuvaa ruokaa. Varsinkaan lapsiperheillä ei ole varaa, aikaa eikä kiinnostusta valmistaa ruokaa kalliista, vaikeasti löydettävistä raaka-aineista aikaa vievillä resepteillä.

Palataanpa Hellapoliisin juurille. Milloin ja kuinka aloitit Hellapoliisina?

Olen jakanut helppoja ruokaohjeita netissä nyt jo lähes 5 1/2 vuotta. Esikuvia ei ollut, koska bloggaaminen oli Suomessa silloin aivan lapsenkengissä.

Perustin ensimmäisen blogin, kun nuorin neljästä lapsestani oli kuukauden ikäinen. Vastailin sitä ennen netin keskustelupalstoilla ihmisten ruokakysymyksiin ja kun kuulin, että ilmaisen blogin pitäminen on mahdollista, tartuin siihen.

Kuinka tuo osuva ja nerokas nimi syntyi?

Koska perheeni on suhteellisen suuri ja aloitellessani bloggaamista yksi lapsistani oli vauva, huomasin seisovani ison osan päivästä hellan ääressä, sillä aina tuntui jonkun ruoka-aika olevan käsillä. Kerran ajattelin, että minähän olen kuin hellapoliisi, hellaa kyttäävä äiti.

Nimi oli mielestäni hauskan itseironinen ja toisaalta sen kaksoismerkitys antaa luvan olla myös äksy. Se sopii minulle oikein hyvin, eikä tarvitse tuntea paineita liian hienosta nimestä. Niin minusta tuli Hellapoliisi. Myöhemmin oli luontevaa perustaa samanniminen yritys, koska nimi oli tullut jo tutuksi.

Hellapoliisi oli sinulle viime aikoihin saakka pelkkä harrastus, mutta nyt olet kokopäiväinen kokkaaja? Mitä teit ennen ja kuinka uskalsit heittäytyä yrittäjäksi?

Bloggaamisen alkuvuodet olin äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Muutaman vuoden bloggaamisen jälkeen oli ajankohtaista perustaa yritys, jotta saatoin tehdä yhteistyötä elintarvikealan yritysten kanssa. En kuitenkaan ajatellut, että siitä voisi tulla myös päivätyö, jolla voisi oikeasti elää.

Hoitovapaalla ollessani tein ruokareseptejä ja ruokakuvia eri yrityksille säännöllisen epäsäännöllisesti. Kun hoitovapaa alkoi olla lopuillaan, piti miettiä mitä voisin tehdä. Täysipäiväinen kokkaus kodin ulkopuolella ei innostanut, sillä tiesin miten paljon aikaa bloggaaminen vie, ja olisi ollut hullua heittää hanskat tiskiin siinä vaiheessa. Neljän lapsen yksinhuoltajana oli kuitenkin pakko miettiä taloudellista tilannetta erityisellä tarkkuudella.

Niinpä hakeuduin keittiötöihin ja työskentelin osa-aikaisena koulun keittiössä muutaman vuoden. Ohessa jatkoin edelleen reseptiikan tekoa elintarvikealan yritykselle yhteistyössä mainostoimiston kanssa. Työpäiväni jatkui aina aamuyön tunneille saakka tilausreseptiikan ja blogin parissa.

Viime keväänä jäin kesälomalle ja tein koko kesän uutta jälkiruokakirjaa. Loman päättyessä totesin, että tämä yhtälö on liikaa. Kuinka kauan ihminen jaksaa tehdä töitä 18-20 tuntia vuorokaudessa niin, että kaupassa käynti on ainoa hetki vapaa-aikaa. Keskustelin kirjanpitäjän kanssa ja totesin, että nyt on oikea aika jäädä kokonaan pois päivätyöstä.

Eli nyt Hellapoliisi on Oy, sinä sen toimitusjohtaja ja ainoa työntekijä?

Hellapoliisi Oy rekisteröitiin joulukuussa 2010. Nimi on rekisteröity tavaramerkki ja sillä on Suomalaisen Työn Liiton myöntämä avainlipputunnus merkkinä siitä, että Hellapoliisi - palvelu on tuotettu Suomessa.

Miten kuvailisit Hellapoliisin ruokafilosofiaa? Arkea vai gourmeeta - vai molempia?

Hellapoliisi tarjoaa nimenomaan arkisia reseptejä pienillä jipoilla lisättynä. Olen huomannut, että eksoottisemmat reseptit eivät ole lukijoista kiinnostavia ja siksi on järkevää panostaa siihen, josta suuret jouko kiinnostuvat. Toki resepteilläni onnistuu järjestämään myös juhlat ja hyvin usein saankin palautetta, että monet lukijoista valmistavat juhlatarjoilut ohjeillani.

Hellapoliisin väri on pinkki ja logossa hymyilee – ihanko itse Hellapoliisi?

Pinkki on aina ollut lempivärini. Se on myös Hellapoliisi – tavaramerkin väri. Se toistuu kaikessa promomateriaalissa; kynissä, tulitikkuaskeissa, T-paidoissa, essuissa, hiirimatoissa, kasseissa jne. Ehkä minussa on vähän prinsessa-ainesta edelleen.

Logossa on turkulaisen piirtäjä/kuvittaja Ossi Hiekkalan valokuvastani muokkaama näkemys Hellapoliisista, joka monista epäilyistä huolimatta on yhden naisen ruokatoimitus. Tai melkein. Täytyy myöntää, että miesystäväni hoitaa kuvaamisen ja sivuston tekniikan. Hän on myös kuvannut kirjani kuvat. Me muodostamme mielestäni erittäin toimivan tiimin, mistä olen tosi kiitollinen.

Itse hoidan sitten kaiken muun mitä tämän yrityksen pyöritykseen tarvitaan; blogin resepteineen, sivuston oheismateriaalin, sponsorihankinnan, arvontapalkintojen hankinnan, lukijakontaktit sähköpostilla, reseptiikkayhteistyön eri yritysten kanssa, kirjojen tekemisen, promokamat…työtä on uskomattoman paljon. Vain kirjanpidon olen antanut osaavampien käsiin.

Oletko aina tehnyt työtä ruoka-alalla? Kuinka kiinnostuit alasta? Pitikö sinusta tulla jotain muuta kuin ruoka-ammattilainen?

Innostuin keittiötyöstä jo 13-vuotiaana. Työskentelin jo koululaisena vuosikaudet erilaisissa keittiöissä koulujen loma-aikoina ja viikonloppuisin, kuten myös myöhemmin opiskeltuani kokiksi. En ole koskaan ollut kiinnostunut muusta alasta.

Sivustollasi on yli 2000 kokeiltua reseptiä kuvineen, ja monet myös juomasuosituksineen. Kuinka reseptit syntyvät ja mistä ammennat jatkuvasti uusia ideoita?

Reseptin idea voi tulla mistä vaan. Usein laitan lieden päälle ja vasta sitten avaan jääkaapin. Kahmin raaka-aineita pannulle ja siitä se lähtee. Mietin lennossa mikä sopii minkäkin kanssa yhteen ja jään odottelemaan lopputulosta. Siksi välillä hymyilyttää, kun joku kertoo etsineensä monesta kaupasta vaikkapa ohjeen tiettyä tuorejuustoa. Oikeasti tilalla voisi käyttää melkein mitä tahansa muutakin, mutta minun kaapissani on vain sattunut kyseisenä hetkenä olemaan juuri sitä tuorejuustoa. Reseptejä voi huoletta muokata kulloisenkin tilanteen mukaan.

Missä kokkaat fyysisesti?

Ruoka valmistuu kotonani, muu ei olisi mahdollista. En pysty ohjelmoimaan itseäni toimimaan vain virka-aikana, varsinkin kun minulla on neljä lasta, joista kaksi vielä aika pieniä. Ruoanlaitto ja leivonta ovat minulle elämäntapa, jota on mahdoton siirtää kodin ulkopuolelle.

Mistä raaka-aineista innostut eniten?

Rakastan broileria, pestoa ja tuoreita yrttejä. Yksinkertaiset perusraaka-aineet ovat parhaita. Niitä voi täydentää jollain pienellä erikoisuudella, kuten mausteella, yrtillä tai vihanneksella.

Parhaat reseptit syntyvät tarpeeseen eli niistä raaka-aineista, joista itse pitää. Leivonta on ihanaa ja leivonnaisten tekeminen on aina miellyttävää, koska lopputuloksella on tarkoitus ilahduttaa. Ruokaahan tehdään kuitenkin yleensä nälkään.

Lempiruokasi, juomasi, leivonnaisesi?

Lempiruokaa on mahdoton nimetä, mutta broilerilasagne voisi olla lähellä. Murea broileri ja juusto, kuka siitä voisi olla pitämättä? Juomaksi valitsen kevyt colan, joka on yksi heikkouteni ja ruokavalioni häpeäpilkku. Vaikken välitä kahvista, rakastan kahvin makua leivonnaisissa, joten lempileivonnainen voisi olla mehevä mokkapala tai raikas hyydykekakku.

Onko sinulla kotona monta etuoikeutettua suuta nauttimassa Hellapoliisin herkuista? Vai onko niin ettei suutarin lapsilla ole kenkiä eli syödäänkö teillä kotona valmisruokaa?

Minulla on neljä lasta ja mies, joille valmistani ruoat eivät ole enää mikään erityinen ilon aihe. Arkiruokamme on hyvin perinteistä ja oikein kiireisenä työpäivänä saatan tilata kiinalaista, kebabia tai pizzaa perheelle, sillä aikaa kun valmistan kuvattavia ruokia jonnekin muualle. Toki he pääsevät maistamaan erilaisia ruokia ja leivonnaisia varmasti keskivertoperhettä enemmän.

Järjestät työksesi juhlia. Oletko juhlaihminen myös siviilissä?

Jostain syystä ihmiset luulevat, että Hellapoliisi on pitopalvelu, mikä ei pidä paikkansa. Se miksi Hellapoliisi luokitellaan niin, johtuu verottajasta. Teen sen verran spesiaalia työtä, etteivät he osaa luokitella sitä. En ole itse kovin innokas juhlija tai juhlanjärjestäjä. Vietämme kuitenkin lasten syntymäpäiviä aina lähisuvun kanssa ja vieraita on 30-40, siksi myös tarjottavaa on paljon, jotta kaikille riittää. Olisihan se noloa, että kakku loppuisi kesken.

Mikä on sinusta vuoden paras juhlasesonki?

Totuuden nimissä en välitä ns. pakkojuhlista. Juhlasesongit ovat työläitä ruoka-alan ammattilaisille ja silloin oma juhliminen jää usein väliin. Kesä on kuitenkin upeaa aikaa juhlia, sillä silloin luonto on kauneimmillaan, luonnonkukat ja marjat käyvät koristeeksi ja maut ovat parhaimmillaan. Lisäksi juhlapöydän voi kattaa pihalle tai hakea lisätilaa vaikkapa parvekkeesta.

Olet tehnyt jo kaksi ruokakirjaa; Hellapoliisi ilmestyi viime vuonna ja nyt maaliskuussa tulee ulos jälkiruokiin ja välipaloihin keskittyvä Hellapoliisi makeilee. Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia Hellapoliisilla on juuri nyt?

Luotan siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Minulla on upeita yhteistyökumppaneita, joille saan tehdä töitä. Toivon, että tunne on molemminpuolinen ja saan tehdä tätä työtä jatkossakin.

Hellapoliisina pyrin pitämään nykyisen linjani ja jatkan samaan tapaan, mutta en voi kieltää, ettei muutakin pientä jännää olisi aina viritteillä. Kevään aikana kokkailen helppoa ruokaa TV Voicella (TV 5) kerran viikossa perjantai-aamuisin.

Muutakin kivaa on tulossa, mutta valitettavasti siitä en voi vielä puhua. Kannattaa seurata Hellapoliisi-sivustoa www.hellapoliisi.fi, jossa ilmoittelen mitä uutta kulloinkin on luvassa.

Antaisitko Hellapoliisi Kaikkijuhlista.fi – sivuston lukijoille menuehdotelman, jolla tammikuiset härkäviikotkin muuttuisivat juhlaksi.

Mielelläni. Ajattelen näin, että vaikka joulun jälkeen monet ovat tehneet lupauksia ruokavalion muuttamisesta kevyeksi, on välillä lupa syödä myös reilua kotiruokaa, jossa kaloreita ei ole laskettu. Ihanat, mehevällä pekonilla höystetyt jauhelihahyrrät maistuvat kaikille. Seuraksi sopivat uunijuurekset. Juurekset ovat tähän aikaan vuodesta edullisia ja niitä kannattaa hyödyntää reilusti ruoanlaitossa. Juureksista saa herkulliset raasteet lisäkkeiksi, täytteiksi murekkeisiin, soseutettuina keittoihin ja paloiteltuina keittoihin ja pataruokiin. Niitä voi lisäillä kastikkeisiin ja paistoksiin, laatikkoruokiin ja ihan sellaisenaan tuorepaloiksi.

Valmista lisäksi raikas salaatti perussalaattiaineksista, mutta lisää joukkoon runsas määrä tuoreita yrttejä silppuna. Käytä korianteria ja basilikaa.

Jälkiruoaksi voisit valmistaa raikkaan marjahyytelön, jonka valmistuksessa voi aikuiseen makuun käyttää siideriä. Siiderin voit korvata laimealla marjamehulla tai vedellä. Hyytelön voi tehdä annosmaljoihin valmiiksi edellisenä päivänä.

Jauheliha-pekonihyrrät

  • 1 dl korppujauhoja
  • 2 dl vettä tai kermaa
  • 1 sipuli silppuna
  • 1 muna
  • 400 g jauhelihaa
  • 1 tl Persillade -maustesuolaa (Santa Maria)
  • 1 prk Silva Musta Torvisieni juustolevitettä
  • 1 dl torvisieniä tai suppilovahveroita silppuna
  • 170 g pekonia

    Laita korppujauhot yhdessä nesteen ja sipulisilpun kanssa kulhoon. Anna seoksen turvota viitisen minuuttia. Sekoita joukkoon muna ja jauheliha. Mausta Persillade - maustesuolalla. Levitä mureketaikina leivinpaperille tasaiseksi. Laita torvisienijuusto nokareiksi murekelevyn päälle ja ripottele pinnalle vielä silputut sienet. Kääri levy tiukahkolle rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Leikkaa mureke viipaleiksi ja nosta leivinpaperille leikkauspinta ylöspäin. Kiepauta jokaisen murekehyrrän ympärille pekoniviipale. Paista 200 asteessa parikymmentä minuuttia, kunnes mureke on kypsää ja pekoni saanut väriä. Tarjoa uunijuuresten kanssa.


Uunijuurekset lisäkkeeksi neljälle

  • 2 isoa porkkanaa
  • 300 g bataattia
  • 2 sipulia
  • suolaa
  • siirappia
  • n. 1 dl vettä

    Kuutioi kuoritut porkkanat ja bataatti, lohko sipulit. Laita juurekset uunivuokaan, ripottele joukkoon suolaa ja mausta vielä reilulla määrällä siirappia. Kaada joukkoon vielä vettä. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia välillä sekoittaen, tai kunnes juurekset tuntuvat kypsiltä.
     

Mansikkainen raparperisiiderihyytelö

  • 5 annosta
  • 1/2 l pullo Olvi Kevyt Mansikka-raparperisiideriä
  • 1 1/2 dl hyytelösokeria
  • 5 dl mansikoita
  • Lisäksi: 1/2 dl vispikermaa
  • 1/2 tl vaniljasokeria
  • 1/2 tl kanelisokeria

    Kiehauta mansikka-raparperisiideri kasarissa. Lisää joukkoon koko ajan sekoittaen hyytelösokeri. Sekoita, kunnes liemi kirkastuu. Anna seistä minuutin verran. Jaa mansikat annoskulhoihin ja valuta päälle siideriliemi. Nosta kylmään hyytymään muutamaksi tunniksi. Vaahdota vispikerma. Mausta vaniljasokerilla ja kanelisokerilla. Pursota ruusukkeet hyytelön pinnalle.
Innostuitko?

Lisää helppoja ja onnistuvia reseptejä löydät Hellapoliisin sivuilta www.hellapoliisi.fi sekä parhaat kirjoiksi koottuina kirjakaupoista ja suuremmista marketeista.



Hellapoliisi- Yli 300 maistuvaa reseptiä arkeen ja juhlahetkeen

Jaakonen, Kati
Readme.fi, Ilmestyi 2010
Ovh 38 €



Hellapoliisi makeilee – jälkiruoat ja makeat välipalat

Jaakonen, Kati
Readme.fi, ilmestyy maaliskuussa 2011
Ovh 33 €

Teksti: Sirpa Lauttamus-Ahola