Juhlien rahoittaminen

Juhlien rahoittaminen on asia, josta ei yleensä puhuta juhlia käsittelevissä artikkeleissa, ohjelmissa tai sivustoilla. Rahoittaminen nähdään ehkä asiana, joka on turhan negatiivinen medioihin, joissa hehkutetaan juhlien hyviä puolia ja juhlimisen iloa. Monesti esimerkiksi hääjuhlien järjestäminen vaatii takataskusta melko suurta setelitukkua, jotta edes suurin osa hääparin juhlia koskevista toiveista saadaan toteutettua.

Noin puolet hääpareista kertookin käyttävänsä häihin rahaa noin 5000-10 0000 euroa. Tällaista summaa ei monilta – etenkään nuorilta – hääpareilta kuitenkaan löydy irroitettavaksi tililtä saman tien. Monilla hääpareilla häät nähdään niin tärkeänä elämäntapahtumana, että niitä varten ollaan valmiita ottamaan lainaa. Eikä lainan ottaminen välttämättä ole tähän tarkoitukseen ollenkaan huono idea, sillä jälkikäteen juhlissa säästämistä on mahdotonta korjata rahalla. Vaikka vakuudettomien lainojen aiheuttamat ongelmat ovat kasvaneet paljon viime aikoina, ei ne useimmiten aiheuta ongelmia asian hyvin suunnitteleville henkilöille. Jos osaa suunnitella ja budjetoida häänsä, osaa varmasti myös maksaa lainansa takaisin asianmukaisesti.

Mihin juhlissa sitten uppoaa rahaa? Häiden kohdalla rahaa voi kulua mm. hääauton vuokraamiseen. Kun tällaisia pienehköjä, parinsadan euron kuluja sitten kertyy parikymmentä kappaletta, onkin saatu juhlabudjettia kasvatettua lähes huomaamatta useita tuhansia euroja. Hääauton lisäksi esimerkiksi syntymäpäiville tai muihin juhlatilaisuuksiin kutsuttava esiintyjä voi maksaa helposti tuhatkin euroa.

Häiden rahoittaminen lainarahalla ei ole pankkien tilastoima asia, mutta siitä huolimatta pankeissa arvioidaan häiden rahoittamisen lainalla olevan varsin yleinen trendi. Esimerkiksi Danske Bankin kuluttajalainoista vastaava henkilö kertoo, että yli 2000 euroa maksavat häät rahoitetaan todella usein lainarahoituksen turvin.

”Kysyntä ei sinällään ole kasvanut muutaman vuoden sisällä. Rahoitusta häihin kysytään ja on kysytty tasaisesti. Jos häiden budjetti on yli 2 000 euroa niin kyllä suurin osa asiakkaista hakee jonkinlaista rahoitusta.”

Keskimääräiseksi hääbudjetiksi arvoidaan tänä päivänä 10 000 euroa, joten ulkopuolista rahoitusta häiden järjestämiseksi todellakin tarvitaan. 15 000 euroakaan ei ole vielä mikään poikkeavan suuri summa.